tuottaa kovin suuren vaivan.
Mutta mielellään sen kantaa,
kanat munia kun antaa.
Myös paistiks kanan laittaa,
milloin kananpaisti maittaa.
Vielä höyhenet voi käyttää,
tyynyt, patjat niillä täyttää,
lämpimäks vuoteet saada.
Viluissaan ei hyvä maata. -
Katsos, täss´on Leena-Muori,
näöltään ei enää nuori.
Hänellä on kolme kanaa
niillä kukko johtajana.
Miettii Maks ja Morits sitä,
voisko täällä tehdä mitä.
Yks kaks ottavat he salaa
neljä pientä leivänpalaa,
kahden langan päihin nämät
herkkupalat kiinnittävät,
langat yhtehen he köyttää,
kuten kuva tässä näyttää.
Sitten vievät syötin ihan
keskeen Leena-Muorin pihan.
huutaa kokoon kanaväkee:
"Kukkokiekuu!" - "Kaa, kaa, kaa!"
kanat sinne kiiruhtaa.
Kukin nielee hanakasti
leipäpalan pohjaan asti.
Mutta kun he aikoo pois -
mihin siitä päästä vois!
Turhaan toisiaan he kiskoo,
itseänsä ilmaan viskoo.
Nyt ne lentoon lähti! Haa,
kohta nähdään kamalaa!
Voi, nyt lanka tarttuu puuhun!
Siihen jäivät surman suuhun,
vielä venyessä kaulain
heikkenevin äänin laulain.
Kukin vielä munan muni.
Sitten alkoi kuolon uni. -
Leena-muori sängyssään
herää tähän hälinään.
Ulos pelko mielessään
lähtee. - Mitä näkeekään!
Tuskasta jo halkee rinta!
Kaikki, mitä kallehinta
oli mulle elämässä,
kiikkuu oksassa nyt tässä!"
Surumielin viimein hän
noutaa veitsen terävän,
sillä langat poikki taittaa,
kanat kainaloonsa laittaa.
Tuska painaa sydänalaa,
kun hän mökkihinsä palaa.
*
Tää on ensi kepponen.
Toinen tulee jälkeen sen.
