hyvin tuntee mestar Lukin.
Arkitakit, pyhätakit,
mitä tahtoneekin kukaan,
housua myös mitan mukaan,
leveätä taikka kaitaa,
räätäl´ Lukki tehdä taitaa. -
Taikka jos on paikattavaa
tahi muuten korjattavaa,
vaikka yksi nappi vaan
housuista on irrallaan
eestä, sivulta tai takaa -
aina ompi yhtä vakaa
käsi, jota Lukki käyttää,
elontehtäväänsä täyttää. -
Siksi pitkin pitäjää
häll´ on monta ystävää. -
Maks ja Morits ainoastaan
punoo juonta häntä vastaan.
Aivan majan luo
kiertää pieni virran vuo.
Virran yli silta vie,
sillan yli kulkee tie.
Kerran hämärässä illan
Maks ja Morits sahaa sillan
ritsis ratsis kavalasti
poikki puoliväliin asti.
Kun on työnsä tehneet sahat,
huutavat nuo pojat pahat:
"Hohoi, räätäl´ mestar Lukki!
Mä-kä-kä-kää, vuohipukki!" -
Kaikkea voi vakavana
Lukki kuulla, - yksi sana
hirmunsa on ainoastaan,
sitä sisunsa on vastaan.
Metripuun hän käteen kaappaa,
vihoissansa ulos haappaa.
Taasen kuuluu huuto tää:
"Vuohipukki! Mä-kä-kää!"
Heti sillalle hän entää.
Roiskis! Silta poikki lentää.
Taasen kuuluu:"Mä-kä-kää!"
Loiskis! Lukki häviää!
Katkettua siltapuiden
saapuu hanhipari uiden.
Muuta pelastust´ ei näy:
Hanhenkoipiin kiinni käy.
Siitä hanhiparin kanssa
lentää maalle uudestansa.
Hiukan on nyt Lukki nolo,
muutenkaan ei hauska olo.
mahapurun kovan sai.
Eukkoansa kiittää voi,
kun hän kuuman raudan toi,
sillä miehen vilustuneen
saattoi virkistävään uneen.
Pian koko kylä tiesi:
Taas on Lukki terve miesi!
*
Tää on kolmas kepponen.
Kohta kuulet neljännen.
